Hölmö rakkaus

Saatiinpa kuulkaa osallistua aivan ihaniin häihin lauantaina. Kaikki meni niin nappiin kuin vain voi mennä; sää oli mitä parhain, ruoka loistavaa, hääpari kaunis ja tunnelma ihan huikea. En muista, koska mulla olisi viimeksi ollut noin hauskaa ja energiaa riitti ihan pikkutunneille asti. Suurimman osan mielestä juhlat taisi loppua ihan kesken – vielä olisi parit tanssiaskeleet voinut ottaa. Teki juhlien jälkeen itekkin mieli melkein liittyä johonkin tälläiseen deittipalveluun 😉

hääruoka

Nautin kyllä ihan täysillä olostani. Lauantaiaamulla olin hullun väsynyt ja pelkäsin, että miten jaksan valvoa, mutta noin vaan se sujui ilman ongelmia. Sunnuntaina juhliminen kostautuikin väsynä ja pääkipuna, mutta tällä kertaa voin ihan rehellisesti sanoa, että se oli kyllä kaiken sen arvoista. Kuten olen niin monesti ennenkin sanonut, niin tällaisina spesiaalipäivinä en kyllä sekuntiakaan jaksa miettiä, mitä suuhuni laitan vaan syön ja juon just sitä, mitä huvittaa. Samoin sunnuntai meni mässäillessä, mutta samapa tuo. Oon huomannut, että tuollainen parin päivänkin ”ylisyöminen” ei näy mulla oikeastaan juuri missään. Ainoa seuraus on se, että maanantaina ei ole ollenkaan nälkä vaan elän noilla viikonlopun energioilla vielä senkin yli 😀 Myös se on selkeästi helpottanut mun oloa, että irtokarkit ja karkit yleensä on käytännössä jääneet mun ruokavaliosta nyt pois, kun gluteenittomasti syön. Monissa karkeissa on vehnäjauhoja ja muutenkin tuoteselosteet on usein niin epäselviä, etten vaan uskalla ottaa riskiä ja ostaa karkkia mahakipujen kustannuksella. Jätskiä on tullut sitten syötyä senkin edestä, mutta se ei aiheuta ollenkaan samanlaista turvotusta ja kamalaa oloa, joten silläpä taidetaan mennä tästä eteenpäinkin 🙂

Parasta tässä on, että parin viikon päästä on edessä sama setti, kun eräs toinen kaveripariskunta saa toisensa. Tästä on hyvää vauhtia muodostumassa oikea rakkauden kesä 🙂

Sen verran tuo viikonloppu kuitenkin verotti, että sali-intoa ei tänään ole kyllä nimeksikään. Alkuillan jumpatkin meni ohi suun, kun piti hoitaa muita asioita (mm. tehdä rikosilmoitus, koska meidän häkkivarastoon oltiin murtauduttu…), joten tänään kokeillaankin pitkästä aikaa vähän myöhäisempää treeniä ja steppaillaan vasta kahdeksalta! Saa nähdä, millaiset fiilikset on, yleensä, kun pyrin tuohon aikaan olemaan jo salilta kotona.